Järjestä workshop toimiston ulkopuolella
Etätyöt ovat sekoittaneet paljon toimistojen arkea ja entiset toimistojen kokoukset ovat jääneet hieman historiaan. Sama koskee myös työpajoja eli workshoppeja, joita järjestetään työpaikoille, kun halutaan työstää yhdessä jotain tiettyä asiaa tai projektia. Nykyisin on hyvin tavallista vaihtaa työpaikan utuiset toimistot, johonkin mukavaan paikkaa toimiston ulkopuolella, jossa voi järjestää tehokkaan workshopin ja ottaa vaikka sen yhteyteen yhteisen illanvieton työporukan kanssa. Millaisia erityisä työpajoja voit keksiä omalle työporukalle?
Työpajoja voi järjestää lähes missä tahansa, tärkeää on kuitenkin varat paikka. Varaa kokoustilat helposti ja varmista, että sinulla on toimiva paikka työpajan järjestämiseen. Erityisiä työpajoja voi järjestää myös ulkona liikunnan yhteydessä. Yhdistämällä liikunta ja työskentely, pysyy kaikilla osallistujilla varmasti virtaa koko päivän ajan. Ei kuitenkaan kannata panostaa rankkaan urheiluun vaan kevyeen liikkumiseen paikasta a paikkaan b, jossa voidaan sitten työstää asioita. Tällaiseen päivään on hyvä sopia myös ruokailua ja jotain muutakin tekemistä.
Jos työpajan tarkoitus on harjoitella tiimityötä, on hyvä paikka järjestää workshop, purjehtiminen. Purjehdus on tiimityötä ja veneitä kippareineen voi varat myös työporukalle. Yhteistä tekemistä ja sen jälkeen työstämistä siitä, mikä meni hyvin ja mikä ei. On myös muitakin mahdollisuuksia harjoitella ryhmätyötä mutta purjehdus toimii aina. Työskentely yhdessä historiallisissa rakennuksissa on myös mielenkiintoinen vaihtoehto.
Vuokraa linna työpajalle. Oikeassa linna miljöössä varmasti mielikuvitus toimii ja ajatuksia tulee moneen suuntaan, varsinkin jos yritys työstää vaikka visuaalista ilmettä. Silloin hienot ympäristöt antavat uusia ideoita ja voivat auttaa mukaan työpajan haasteiden ratkaisemiseen. Tällaiset toimivat varmasti paremmin kuin kolkot toimistot, joissa on ikävä istua päivät pitkät. Ole luova ja mieti seuraavaan työpajaan luova ympäristö.