Kesälomia voi viettää lukuisilla eri tavoilla. Toisia meistä kiehtoo tapahtumien ja erilaisten aktiviteettien täyteinen lomamatka, toiset kaipaavat rauhoittumista ja tyhjää kalenteria, joka jättää mahdollisimman paljon aikaa löhöilylle. Kuuluit sitten kumpaan ryhmään tahansa, on tärkeää, että löydät juuri sinulle sopivan tavan viettää lomaa. Lomalla on tärkeintä palautua työstä, opinnoista, harrastuksista ja arjen hulinasta. Kun stressi vähenee, kehon hälytysjärjestelmä rauhoittuu, syke laskee ja elintoiminnot normalisoituvat. Myös mieli kaipaa lepoa ja muutosta arkirutiineihin ja onkin tärkeää muistaa aina välillä hidastaa vauhtia ja tehdä niitä asioita, joista todella nauttii.

Toisten mielestä loma kuuluu aloittaa lähtemällä reissuun heti loman ensimmäisenä päivänä. Tällä tavalla mieli todella irrottautuu arkirutiineista. Matka voi olla kaukokohde lämpimien aurinkorantojen äärelle tai sitten yhden yön vaellus lähimmässä kansallispuistossa. Rutinoituneen mielen säikäyttäminen reissulla onkin kokeilemisen arvoinen idea. Varaa sinulle sopiva hotelli osoitteesta glohotels.fi ja tee matka vaikkapa Helsinkiin, josta löytyy jokaiselle sopivaa tekemistä ympäri vuoden.

Siinä missä toiset janoavat matkalaukun kanssa jonottamista lentokoneeseen heti ensimmäisenä lomapäivänä, ei toisille tällainen toimintatapa toimi lainkaan. Toisille ihmisille pitkään nukkuminen, rauhallinen aamiainen ja kotona toimettomana luvan kanssa pyöriskely ovat loman kohokohtia. Tällaisten ihmisten mielestä ei ole mitää parempaa kuin se, ettei seuraavalle aamulle tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja että aamiaisen voi nauttia myöhään aamupäivällä kahvilassa tai puistossa. 

Loma on siis tärkeää ihmisen jaksamiselle niin fyysisesti kuin henkisestikin. Erilaisia tapoja viettää loma on yhtä monta kuin lomailijoita ja siksi on tärkeää löytää juuri sinulle itse sopivatapa irrottautua arjen rutiineista ja vaihtaa vapaalle.