Jos ympärilläsi on paljon veneilystä innostuneita ihmisiä, tulet monesti varmasti miettineeksi, millaisia lahjoja heille oikein voisi hankkia. Tässä blogipostauksessa jaamme vinkkejä siihen, miten onnistut löytämään parhaat ideat ikimuistoisiksi lahjoiksi veneilevälle läheisellesi!

Jos tuttavasi on vasta innostunut vesillä liikkumisesta tai veneilystä, on hän varmasti enemmän kuin innoissaan päästessään tutustumaan aiheeseen lisää. Siksi esimerkiksi venemessuille vieminen on varmasti lahja, joka muistetaan aina. Jos tuttavasi kaipaa varmuutta veneen ohjailuun, on veneilykurssi varmasti tarpeen! Kurssilla opetellaan lukemaan karttaa ja erilaisia merimerkkejä. Yksi takuulla suosittu lahjaidea on avata tili omaa venettä varten. Tilinumeron voi jakaa päivänsankarin tuttaville, ystäville ja perheenjäsenille, jotta he voivat osallistua potin kerryttämiseen.

Jos päivänsankari on jo kokenut veneilijä, on aina hyvä idea ostaa jotain käyttökelpoista veneeseen. Osoitat välittäväsi lahjan saajasta, jos ostat hänelle esimerkiksi veneilijän ensiapupakkauksen tai pelastusliivin – ihmiselle tai vaikkapa hänen lemmikilleen! Tarvikkeita kaivataan veneeseen aina. Veneen keittiöön kaivataan usein kompakteja sisustusratkaisuja ja kestäviä käyttöesineitä, joiden rikkoutumista ei tarvitse pelätä. Et kuitenkaan joudu tekemään kompromisseja ulkonäön ja käytännöllisyyden välillä, sillä monet kotimaiset design-astiat suunnitellaan kestäviksi ja kauniiksi. Parhaat lahjaideat löydät verkkokaupoista, esimerkiksi makujakauppa.fi tai kitchentime -verkkokaupasta.

Viimeinen vaan ei vähäisin lahjaidea on ostaa läheiselle jokin veneilystä muistuttava muistoesine. Mitä, jos kehittäisit kuvan ystävästäsi paatin kannella kesäisenä lomapäivänä, jolloin lähditte yhdessä purjehtimaan? Tällaiset muistoesineet sopivat veneeseen tai kodin seiniä koristamaan ja muistuttamaan kesän seikkailuista jopa keskellä synkintä talvea. 

Vaihtoehtoja erilaisiksi lahjoiksi on monia, sitten vain etsimään juuri sinun läheisellesi sopivaa lahjaa!