Mitä Helsingissä voi tehdä pienellä budjetilla?
Lomalle lähtö stressaa monia ja kesäloma budjetin kanssa joutuu tekemään monesti kompromisseja, jotta voisi nauttia kunnolla koko lomasta. Aina ei kannata säästää vääristä asioista kuten esimerkiksi majoittumisesta. Tekemisestä kuitenkin pystyy säästämään ja varsinkin, jos on jossain suurkaupungissa, löytyy tekemistä paljon myös pienemmällä budjetilla. Lue seuraavasta, mitä kaikkea Helsingissä voi tehdä pienellä budjetilla ja klikkaa tästä varataksesi itsellesi kunnon hotelli reissun ajaksi.
Viihtyisä kaupunkiloma Helsingissä on mahdollista ilman liiallista rasitusta matkabudjettiin. Helsingissä on paljon edullisia ja nähtävyyksiä aikuisille ja perheille, jotka ovat ihan ilmaisia. Riittää kun panostat etukäteen suunnitteluun ja valitset kohteet esimerkiksi etsimällä tietoa verkosta. Näin saat kaiken ilon irti lomastasi.
Helsingissä on monia hienoja rakennuksia, joita kannattaa käydä katsomassa ja tutustumassa niihin ilmaiseksi. Esimerkiksi Uspenskin katedraali ja Tuomiokirkko ovat avoinna kaikille ilmaiseksi ja niissä riittää ihailtavaa varsinkin arkkitehtuurista kiinnostuneille. Helsinki on myös täynnä kauniita puutarhoja, joihin voi suunitella eväsretkiä päivällä ja samalla vierailla vaikka Helsingin monilla hiekkarannoilla. Niissä voi helposti viettää koko päivän uiden ja nauttien auringosta.
Helsingistä pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä moneen paikkaan. Reittilaivoilla pääsee monille Helsingin edustan saarille tutustumaan niiden historiaan ja luontoon, joka varmasti kiinnostaa monia. Suomenlinna on esimerkiksi kohde, jossa vierähtää helposti koko päivä ja myös sinne voi ottaa omat eväät mukaan ja välttää kalliit ravintolat.
Perheille on hyvä tietää, että Linnamäellä pääsee myös ilmaiseksi sisälle. Lisäksi Linnanmäellä on monia laitteita perheen pienimmille, jotka ei maksa mitään ja silloin on vain perheen suuremmille sankareille hankittava ehkä rannekkeet. Lisäksi Helsingin monet museot ovat täysin ilmaisia kuten Helsingin kaupunginmuseo. Tekemistä siis riittää paljon myös pienellä budjetilla, joten sillon jää rahaa moneen muuhun asiaan, joka on tärkeää lomalla.